Tuusulaa ei rakenneta veronkorotuksilla eikä velkarahalla

25.4.2014

Tuusulan valtuusto kokoontuu tällä viikolla seminaariinsa, jossa luodaan pohjaa ensi vuoden talousarviolle. Kevään lämmetessä on syytä kuitenkin pitää kunnan talousasioissa pää kylmänä.

Ensi vuoden budjettiin ei kunnallisveroa tule korottaa. Viime vuosina on Tuusulassa nousseet sekä kunnallisvero että kiinteistövero. Ensi vuodeksi on tulossa valtion toimesta lisää korotuksia kiinteistöveroihin ja tuloveroihin, joten Tuusulassa on kuntatasolla syytä hakea muita ratkaisuja. Nyt on rakenteellisten uudistamisten aika. Palveluiden ulkoistamisen vaihtoehdot on tutkittava tarkoin. Tällä talousarviokierroksella meidän pitää myös keskustella vakavasti kunnan henkilöstön määrästä.


Rohkeutta ei ole paeta vastuuta tämän päivän päätöksistä ja siirtää ongelmia huomiseen velanotolla. Kunnan palvelujen järjestämiseen otettu velka on tulevaisuuteen siirrettyä kunnallisveron korotusta. Velkaa voidaan ottaa tuottaviin investointeihin, mutta käyttötaloutta ei velkarahalla saa rahoittaa.

Kestävää taloudenpitoa ei rakenneta helpoin ratkaisuin. Meidän päättäjien on rohkeasti tunnustettava tosiasiat, uskottava rohkeasti tiukkaan taloudenpitoon, haettava ratkaisuja ja tehtävä päätöksiä. Näin toimimalla voimme huolehtia laadukkaista kuntapalveluista Tuusulassa tulevina vuosina.